Youtuben virheilmoitukset

12.6.2009

En tiedä ovatko muut tähän törmänneet, mutta itselläni Youtube on viimeaikoina tarjonnut melko usein googlen virhesivua tai eioota (sivu ei lataudu). Liittyyköhän tämä Googlen tavoitteisiin saada Youtuben pää pinnan päälle eli palvelu tuottamaan rahaa sen tuhlaamisen sijaan?

Ottaen huomioon Youtuben hulppeat datasiirtomäärät voisi kuvitella siinä olevan säästämisen mahdollisuuksia, mutta ei tälläiset virheilmoitukset kovin hyvää mainosta ole.

Youtuben virheviesti

Kännykkä-tavaramerkki erääntyy 5.5.2009

2.5.2009

Taannoin jonkin verran keskusteluakin aiheuttanut Nokian kännykkä-tavaramerkki erääntyy tiistaina 5.5.2009. Virallisesti siis ainoastaan Nokialla on ollut oikeus käyttää kännykkä-sanaa matkapuhelinta tarkoitettaessa. Toisaalta kännykkä on sen verran vakiintunut termi, ettei erääntymisellä taida olla käytännössä merkitystä.

Jos Microsoft olisi valmistanut kaiken…

30.4.2009

Cracked.com järjesti kilpailun, jossa osanottajia pyydettiin kuvalla kertomaan millainen maailma olisi, jos Microsoft olisi kaiken takana…lopputuloksista ainakin muutama sai hymyn allekirjoittaneen naamalle.

Habbo Hotellin tulos vuodelle 2008

31.3.2009

Sulake on julkistanut tietoja Habbo Hotellin vuoden 2008 tuloksesta. Jo 120 miljoonan rekisteröityneen käyttäjän rajapyykin ylittänyt palvelu tahkosi 50m€ liikevaihdolla 4,8m€ tuloksen. Vaikka kaikkien mielestä 10% kate ei ole juhlimisen arvoinen, on tuo varmasti parempi kuin monella muulla yrityksellä on päättyneellä tilikaudella viivan alla…

Wolfenstein 3D iPhonelle

27.3.2009

ID Software julkisti klassisen Wolfenstein 3D:n iPhonelle. Peli on lähes suora kopio vuonna 1992 julkaistusta alkuperäisestä PC-versiosta höystettynä iPhonen ominaisuuksilla kuten liikkeentunnistuksella.

Tämä nyt ei ole varmaankaan se iPhone exclusive-peli josta ID Software viime heinäkuussa jo vihjaili…

Apua domainin valitsemisen hankaluuteen

13.3.2009

Kaikille teille, joilla on ajatus loistavasta verkkopalvelusta tai -sivusta, jolle pohditte nyt kuumeisesti iskevää domain-nimeä, mutta olette huomanneet, että pelkkä whois on hidas tapa etsiä: Six Revisions on listannut 12 työkalua domain-nimen valitsemista varten.

Toys’r'us maksoi $5.1M toys.com-domainista

6.3.2009

Ilmeisesti hiljentynyt maailmantalouden tilanne ei ole täysin kuihduttanut domain-kauppaa: jenkkiyritys Toys’R'Us maksoi huutokaupassa toys.com-domainista mukavat $5.1M (mukavat siis jos itse olisi myymässä). No olisi pitänyt varailla tämän tyyppisiä domaineja silloin 90-luvun alkupuolella kun niitä vielä oli vapaana.

Nokian N97 ei saakkaan sisältää Skype tukea

28.2.2009

Ars Technical mukaan mobiilioperaattorit O2 ja Orange saattavat poistaa Nokian N97 valikoimistaan jos se sisältää tuen Skypelle vakiona kuten Nokia ilmoitti. Heidän mielestä tämä vähentää heidän tulojaan.

Niinpä niin, ei taaskaan voi muuta sanoa.

Amazonin Kindle 2 ei saakkaan lukea kirjoja ääneen

28.2.2009

Amazon julkisti äskettäin uuden version e-kirjalukijastaan, Kindlestä. Uutena ominaisuutena laitteessa joka kantaa yllätyksellisesti nimeä Kindle 2, on mahdollisuus kääntää kirjoitus ääneksi, eli kuunnella laitteeseen ladatut kirjat laitteen lukien.

Tästä ominaisuudesta ei kuitenkaan monet kirjanjulkaisijat pitäneet, koska he pelkäävät sen laskevan äänikirjojen suosiota. Amazon on nyt antanut periksi sen verran, että tulevaisuudessa kirjankustantajat saavat päättää saako laite lukea heidän kirjojaan ääneen.

Niinpä niin, ei kai muuta voi sanoa.

Perusteluita miksi Twitter on $35M sijoituksen arvoinen

14.2.2009

Todd Chaffee, sijoittaja Institutional Venture Partnersista kertoi TechCrunchille, miksi heidän sijoitusyhtiönsä antoi Twitterille $35M (n. 27M€) raharuiskeen tämän nyt järjestyksessä kolmannella rahoituskierroksella.

Hänen mukaansa neljä ratkaisevaa tekijää ovat avoimuus, reaaliaikaisuus, mahdollisuus käyttää eri tavoilla, skaalautuvuus ja tiedon säilyvyys historiatietoa varten. Chaffee ei näe ongelmana sitä, ettei Twitterillä ole olemassa olevaa mallia rahan takaisin tulolle: hänen mukaansa Twitterin kasvava suosio takaa tuotot tulevaisuudessa.

No $35M antaa heille ainakin hetken aikaa miettiä ansaintamalliaan.